Junaliikenne sujuu jo lähes normaalisti

14.06.2011 04:04
Junaliikenne sujuu jo lähes normaalisti Vantaan Rekolassa sunnuntaiyönä tehdyn tuhotyön jälkeen. Pääkaupunkiseudun lähiliikenteen junat ovat kulkeneet Rekolan tuhotyön vuoksi maanantaina ja tiistaina keskimäärin noin viisi minuuttia myöhässä. Kuusi G-junaa Helsingin ja Saunakallion välillä on peruttu molempiin suuntiin päivittäin maanantaista torstaihin ja kolme tunnuksetonta lähijunaa suuntaansa Helsingin ja Riihimäen välillä. K- ja I-junat korvattiin maanantaina N-junilla, mutta tiistaiaamusta alkaen K- ja I-junat ovat kulkeneet normaalisti. Kaukoliikenteessä myöhästymiset ovat pääsääntöisesti olleet alle kymmenen minuuttia. Kahdeksan IC2-junavuoroa on peruttu joka päivä maanantaista torstaihin. Kaksi vuoroista on Helsingin ja Imatran välillä ja kuusi Helsingin ja Tampereen välillä. Matkustajat voivat käyttää seuraavia aikataulunmukaisia junia, jotka lähtevät keskimäärin 30–60 minuuttia perutun junan lähtöajasta. Matkustajat voivat mennä perutun IC2-junan lipulla seuraavaan Pendolino- tai IC-junaan, mutta silloin heille ei ole varattuja istumapaikkoja. Vaihtoehtoisesti perutun junan lipun voi vaihtaa lipunmyynnissä seuraavaan junaan ilman kustannuksia. VR tiedottaa perjantain ja viikonlopun liikenteestä keskiviikkona puolen päivän aikaan.

Uutisarkistoon