VR Groupin liikevaihto kasvoi yli kymmenen prosenttia

04.11.2013 04:28 Mediatiedotteet

Tunnuslukuja VR Groupin vuoden 2013 kolmannelta vuosineljännekseltä (suluissa vertailuluku Q3/2012)

  • Liikevaihto 382,5 (378,5) miljoonaa euroa
  • Vertailukelpoinen liikevaihto kasvoi 10,4 prosenttia
  • Vertailukelpoinen liikevoitto 42,3 (18,6) miljoonaa euroa
  • Konsernissa on meneillään mittavia uudistushankkeita

Vuosineljänneksen vertailukelpoinen liikevoitto parani merkittävästi edellisvuodesta. Tulosparannus johtuu vahvasti kehittyneestä liikevaihdosta ja parantuneesta kustannustehokkuudesta.

- Henkilökuntamme on kuluneen vuoden aikana tehnyt valtavasti työtä konsernimme suunnan muuttamiseksi. Parantunut tulos on tästä selkeä todiste. Uudistukset ja tehostaminen jatkuvat edelleen, jotta kilpailukykymme paranisi, ja että voimme kattaa tulevat investoinnit, toimitusjohtaja Mikael Aro kertoo.

Matkustajaliikenteen liikevaihto kasvoi kolmannella vuosineljänneksellä 3,6 prosenttia ja oli 133,3 (128,7) miljoonaa euroa. Juna- ja autoliikenteessä tehtiin yhteensä 23,4 (23,1) miljoonaa matkaa. Matkojen määrä kasvoi edellisvuoteen verrattuna 1,2 prosenttia. Matkustajaliikenteen liikevoitto oli 12,9 miljoonaa euroa ja se kasvoi selvästi vertailukaudesta (7,8). Logistiikkapalveluiden kysyntä on vahvasti riippuvainen kotimaan teollisuustuotannosta, minkä vuoksi kotimaan kuljetusmäärät ovat jääneet edellisvuodesta.

Kysynnän piristymistä voidaan odottaa vasta vuonna 2014. Kansainvälisen liikenteen tonnit ovat nousseet huomattavasti vertailukaudesta ja kehityksen odotetaan jatkuvan. Logistiikan liikevaihto oli vuosineljänneksellä 108,6 (141,6) miljoonaa euroa ja laski 23,3 prosenttia vuoden 2012 vastaavasta kaudesta. Lasku johtui pääasiassa vuonna 2012 myytyjen liiketoimintojen (kappaletavaralogistiikka, kansainväliset yksiköt) vaikutuksesta liikevaihtoon. Vertailukelpoinen liikevoitto oli 6,8 (3,5) miljoonaa euroa.

Logistiikan vertailukelpoiset kuljetusmäärät kasvoivat hieman viime vuodesta ja kuljetettu tonnimäärä oli 10,4 miljoonaa. Infrarakentamisen liikevaihto kasvoi erittäin vahvasti ja oli vuosineljänneksellä 111,7 (82,2) miljoonaa euroa. Liikevaihto ylitti vuoden 2012 vastaavan kauden tason 35,9 prosentilla. Tilauskanta pysyi vahvana. Kumulatiivinen liikevoitto kääntyi voitolliseksi elokuussa eli viime vuotta aiemmin.

Vuosineljänneksen liikevoitto oli 15,0 miljoonaa euroa ja siten vuotta 2012 selvästi parempi (9,1). Myös kumulatiivinen liikevoitto (5,1 miljoonaa euroa) oli edellisvuotta selvästi parempi (-9,2). Koko vuoden vertailukelpoisen liikevaihdon odotetaan nousevan vuoden 2012 tasosta. Myös liikevoiton odotetaan selvästi paranevan tehtyjen tehostamistoimien ja kustannusleikkausten myötä.

Liittyy aiheeseen: VR Group

Uutisarkistoon