Siisteys ja viihtyisyys ovat osa matkustuskokemusta

Junien ja asema-alueiden siisteyttä ja viihtyisyyttä kehitetään osana ympäristölupauksia. Tavoitteena on, että vähintään 85 prosenttia asiakkaista on tyytyväisiä siisteyteen junissa ja asemilla. Vuonna 2013 tyytyväisten osuus oli 81 prosenttia. 

Junien siisteyttä parantaa uudistuva kalusto sekä vanhojen, avoimilla vessoilla varustettujen vaunujen väheneminen kalustosta. Niin sanottu sininen vaunukalusto poistuu käytöstä vuoteen 2019 mennessä.

Asiakastyytyväisyysmittauksissa junien wc-tilat saavat runsaasti palautetta. Niiden siisteyden eteen tehdään paljon työtä. Junien siivouksen tasoa seurataan säännöllisesti, jotta junien tilojen matkustusmukavuus olisi hyvällä tasolla.

Junien siisteyttä ja sisäilman puhtautta on parantanut myös päätös kaikkien matkustajajunien savuttomuudesta. Vaunujen tupakkatiloista luovuttiin vuonna 2013.

VR on lisännyt lähiliikennejunien ulko- ja sisäpesuja. Myös matkan aikana ja väliasemilla tapahtuvaa siivousta on viime vuosina lisätty. Junia siivotaan päivittäin 26 paikkakunnalla.

Ihmepuutarha koristi Helsingin päärautatieasemaa touko-elokuussa. Puutarha muodostui kymmenistä erimuotoisista ja -värisistä hyötykasveista.

Siisteys ja järjestys ovat erityisen tärkeitä työturvallisuuden näkökulmasta VR Groupin konepajoilla, varikoilla, työmailla ja terminaaleissa. Siisti työympäristö mahdollistaa tehokkaat ja turvalliset työskentelyolosuhteet. Siisteys on myös yksi teema laatua parantavissa ja ylläpitävissä toimenpiteissä, kuten VR Kunnossapidon Sujuva-laadunkehittämisohjelmassa.